Olet kirjautunut ulos
Kasvihuonepäästöjen vähentäminen yhteistyön avulla

Parempi tulevaisuus saadaan aikaan yhdessä

3 min
Jotta NESCAFÉ® pystyy vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään, siihen tarvitaan kollektiivisia toimia. Sitoutunut NESCAFÉ®-asiantuntijatiimi arvioi työmme ympäristövaikutuksia ja on laatinut suunnitelmia niiden pienentämiseksi. Arvioidessamme hiilijalanjälkeämme NESCAFÉ® tarkastelee kaikkea kuljetuksesta, valmistuksesta, pakkaamisesta ja toimituksista aina kahvin kulutuksen jälkeiseen aikaan asti. Laadimme paraikaa ohjelmia, joilla voimme pienentää ympäristövaikutuksiamme ketjun kaikissa vaiheissa. Esimerkiksi vuoden 2010 jälkeen olemme jo vähentäneet kasvihuonepäästöjä pikakahvia valmistavissa tehtaissa Euroopassa 49,6 prosentilla. Tämä on hyvä askel eteenpäin, mutta työtä on vielä paljon tehtävänä. NESCAFÉ uskoo, että vaikutustamme luontoon voidaan lieventää yhteisvoimin.
greenhouse gas emissions

Luonnon voiman hyödyntäminen

Yksi parhaista keinoista vähentää hiilen käyttöä on tukea maaperän ja metsien elinvoimaa. NESCAFÉ®-toimitusketju koostuu sadoista tuhansista maatiloista ja kuljetusverkostoista, minkä vuoksi meidän TÄYTYY suojella sekä maaperää että metsiä pitkäaikaisen kestävän muutoksen tukemiseksi.
protect soil and forests

Kun enemmän on vähemmän

Maailman metsät imevät noin 2,6 miljardia tonnia hiilidioksidia vuodessa, joka vastaa noin kolmannesta kaikesta fossiilisten polttoaineiden käytöstä vapautuvasta hiilidioksidista. Metsät tarjoavat myös ravintoa, suojaa, energiaa, lääkkeitä ja toimeentuloa noin 1,6 miljardille ihmiselle*. Maailman väkiluvun ja sen myötä ruoan tarpeen kasvaessa metsiä muunnetaan jatkuvasti uusiksi maatiloiksi. NESCAFÉ pyrkii vuoteen 2026 mennessä varmistamaan, ettei mikään sen tuotantoketjun vaihe edistä metsäkatoa. Lisäksi istutamme 20 miljoonaa kasvupaikalleen kotoperäistä puuta luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi ja maaperän rakenteen ja terveyden tukemiseksi. Urakka on suuri, mutta pientä verrattuna metsien työhön planeettamme eteen.
Lue Nestlén CSV-raportti vuodelta 2022
planting a tree

Vuoteen 2025 mennessä NESCAFÉn® tavoitteena on, että sen kahvi ei aiheuta lainkaan metsäkatoa,


–,
deforestation-free coffee

Miksi maaperän terveys on tärkeää

Terve maaperä paitsi kasvattaa hyvää kahvia, se sitoo hiiltä, lieventää eroosiota ja vähentää synteettisten lannoitusaineiden tarvetta. Suuri osa kasvihuonekaasuista johtuu lannoitteista, minkä vuoksi NESCAFÉ pyrkii optimoimaan lannoitteiden käytön kouluttamalla maanviljelijöitä aiheesta. NESCAFÉn käytännön ohjelmien avulla muun muassa Vietnamissa, Meksikossa, Brasiliassa ja Indonesiassa on onnistuttu kehittämään viljelymenetelmiä. Synteettisten ja luonnonlannoitteiden suhteiden tarkkailun ansiosta maatalouskemikaaleja on tarvittu vähemmän. Yhteenvetona, terve maaperä auttaa kasvattamaan kestävämpää kahvia.
good soil to grow good coffee

Suuret muutokset koostuvat useista pienistä

Nestlén nollapäästöjen tavoite vuoteen 2050 mennessä ei edellytä niinkään harvoja suuria muutoksia, vaan satoja pienempiä. Ensinnäkin kaikkien NESCAFÉ-tehtaiden tulisi käydä 100 % uusiutuvalla sähköllä vuoteen 2025 mennessä. Yritämme myös parhaamme mukaan vähentää muovijätteen määrää lisäämällä muovin kierrätystä, vähentämällä ensiömuovin käyttöä ja luomalla kiertotalousjärjestelmiä, jotka helpottavat tuotteiden keräilyä, kierrättämistä ja uusiokäyttöä. NESCAFÉ pyrkii myös kasvattamaan sähkö- ja biobensiiniajoneuvojen sekä hybridien ja ladattavien hybridien valikoimaansa. Kuluttajille NESCAFÉ taas tarjoaa vinkkejä kahvin valmistamiseen ja kierrättämiseen. Esimerkiksi kahvivesi kannattaa kiehauttamisen sijaan kuumentaa vain 80 °C:een sähkön säästämiseksi. Olemme hanke kerrallaan matkalla kohti kasvihuonepäästöjen vähentämistä.
NESCAFÉ® factories
NESCAFÉ® sustainability

Tutustu artikkeleihin näistä aiheista …